Aloitetaan kaukaa, no aika on suhteellista, mutta noin 13 vuoden takaa. Vuosi 2007 oli monessakin mielessä käänteentekevä. Haluan jakaa tuolta ajalta kolme isointa muutosta aikajärjestyksessä:
1.) Menimme naimisiin rakkaani kanssa
2.) Aloitimme rakentamaan unelmiemme kotia
3.) Hän tuli raskaaksi
Tässä kirjoituksessa keskitytään ennen kaikkea tuohon kohtaan 2. Ei sillä, etteikö muutkin olisi tärkeitä, mutta rohkeus ja unelmat, mistä nyt puhun, liittyvät ennen kaikkea siihen.
Unelmiemme kodin rakentaminen alkoi paikan valitsemisella. Lopulta se löytyikin pitkän etsinnän ja epäonnistuneen arvonnan jälkeen. Olen edelleen sitä mieltä, että asiat menivät, kuten menivät syystä ja parempaa paikkaa ei olisi voinut lopulta löytyä.
Kotimme sijaitsee parin sadan metrin päästä kaupungin keskustasta, järven äärellä tontin rajoittuessa kahdelta sivulta puistoon ja yhdeltä luonnollisesti tiehen. Alue on erittäin rauhallinen ja haluttu omakotialue.
Tämän paikan me halusimme ja sen myös saimme pienellä rohkeudella, sekä päättäväisyydellä varustettuna. Tuolloisiin tonttihintoihin verraten, tarjosimme ja maksoimme tästä viisinkertaisen hinnan.
Tontti saatiin ja talopaketti löytyi. Vaikka kolmikerroksisen talomme kaksi ylintä kerrosta tulikin kasattuna säältä suojaan, niin suurimman osan töistä teimme itse. Varsinkin varsinaisesta rakentamistyöstä, vastasin valtaosasta itse isäni kanssa, jolle olenkin ikuisesti äärettömän kiitollinen siitä avusta, mitä hän silloin meille antoi – KIITOS!
Koti valmistui muuttokuntoon noin vuodessa. Kun saimme kamamme vanhasta kerrostalokaksiosta sisään uuteen kotiimme myöhään illalla, tein Gin Tonicin, istahdin sohvalle ja ensimmäistä kertaa nautin kättemme jäljestä, sekä ikkunasta avautuvasta näystä – en ikinä unohda sitä hetkeä ja tunnetta, mikä hipoi täydellisyyttä – olin onnellinen!
Ajattelin, että en tule lähtemään tästä ikinä minnekään.
Tunnen edelleen olevani onnellinen ja etuoikeutettu saadessani asua juuri tässä. Siksi päätöksemme tuntuukin erityisen vaikealta, mutta myös samalla niin oikealta ja varmalta.
Hyvästi koti ja Valkeakoski
Syitä on monia, enkä aivan kaikkia tule tässä avaamaan, sillä ne eivät anna tarinalle lisäarvoa. Oleellista on se, että pitää laittaa oman elämänsä asioita tärkeysjärjestykseen. Tämä on siksi oleellista, että kaikkea ei voi, eikä pysty saamaan, eikä varsinkaan tekemään.
Omakotitalo työllistää, siitä ei pääse mihinkään. Ei se mikään armoton työleiri ole, mutta jos elämässä haluaa keskittyä siihen, mistä nauttii ja mikä edesauttaa unelmien saavuttamista, niin tunti viikossa ruohonleikkuuta, kaksi tuntia siivoamista tai kolmekin tuntia lumitöitä on kaikki pois siitä ajasta.
Kuten varmaan ymmärrätte tämä mitä juuri nyt teen, eli kirjoittaminen, on yksi sellainen asia mihin haluan panostaa. Lukemattomia kertoja olen joutunut priorisoimaan esimerkiksi lumityöt sen edelle.
Toinen asia, mikä on taustalla vahvimpana, liittyy meidän molempien haluun asua suuremmassa kaupungissa. Rakastan hyvää kahvia ja nautin erilaisissa kahviloissa istumisesta, sekä ohi vilistävän elämän seuraamisesta. Lisäksi palvelut ja tarjonta ylipäätään ovat laajemmin, sekä paremmin saatavilla.
Nykyinen kotikaupunkimme tarjoaa kaiken välttämättömän ja täällä on kokoon nähden mielettömän hyvin muun muassa ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksia saatavilla. Tapahtumia etenkin kesäaikaan järjestetään ja kulttuurielämäkin on vilkasta.
Jotain silti puuttuu ja sitä haluamme nyt lähteä etsimään. Ensimmäinen etappimme tullee olemaan Hämeenlinna, ei siis kovin paljon isompi, mutta kuitenkin. Tämä on tähän kohtaan ehkäpä enemmän käytännöllinen välivaihe vaimoni töihin liittyen, kuin täydellinen valinta sille, missä joskus unelmoimme asuvamme.
Sitten kun…
Mistä joskus unelmoimme…siihen kiteytyy kaiken ydin. Olemme jo jokusen vuoden miettineet, että olisi kiva joskus asua siellä ja tehdä sitä tai tätä.
Sitä joskus ei koskaan tule, ellei tartu toimeen. Ellei nyt, niin milloin sitten?
Tämän asian kanssa teimme töitä kesälomallamme tänä vuonna. Ja päädyimme siihen tulokseen, minkä prosessin olemme nyt käynnistäneet. Laitoimme siis talomme myyntiin ja suunnittelemme, sekä kartoitamme siinä sivussa todennäköisen uuden paikkakuntamme mahdollisuuksia.
Voin kertoa, että tämänkaltainen mieltä ravisteleva kokemus on loppujen lopuksi palkitsevaa. Tunne siitä, että elämässä voi tehdä rohkeitakin päätöksiä, kantaa ja antaa vapauttavan, sekä voimaannuttavan tunteen.
Emme ole enää sidottuja mihinkään loppuelämäksemme. Kun laittaa itselle tärkeitä asioita ja arvoja järjestykseen, sekä ymmärtää ettei koko listaa voi saada, niin päätös on lopulta helppo.
Ja ainahan voi palata takaisin. Tosin tähän taloon tuskin enää ikinä tulemme pääsemään , mutta siitäkin huolimatta otamme tämän loikan elämässämme ilolla ja suurella palolla vastaan.
Ei ole koskaan liian myöhäistä tehdä rohkeita päätöksiä, vaikka ne olisivat kuinka kipeitä. Kannattaa miettiä, mitä elämältä haluaa kaikista eniten, ja mennä rohkeasti niitä kohti. Ilman unelmia liekki hiipuu ja nopeammin, kuin ehtiikän tajuta, on aika lipunut ohitse.
En tarkoita, etteikö voisi olla onnellinen paikallaankin, olemmehan mekin olleet. Mutta jos takaraivossa kummittelee ajatus jostain suuremmasta, niin silloin on syytä kysyä itseltä ”Mitä minä oikeasti haluan?”. Oli vastaus mikä hyvänsä, niin toteuta se!