Vuonna 2008 Sosiaali- ja terveysministeriö asetti työryhmän, minkä tavoitteena oli selvittää vaihtoehtohoitoihin liittyvät, potilasturvallisuuteen mahdollisesti vaikuttavat ongelmat. Vuonna 2009 työryhmä esitti, että tiettyjen potilasryhmien hoitoa rajoitettaisiin. Rajoituksen mukaan muu kuin terveydenhoidon rekisteröity ammattihenkilö voisi hoitaa vakavia sairauksia ja potilasryhmiä vain yhteistyössä lääkärin kanssa.
Asia ei kuitenkaan edennyt eduskunnan käsittelyyn, kunnes lokakuussa 2018 jätettiin lakialoite laiksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta. Aloitteen mukaan tarkoituksena on varmistaa, ettei potilas jäisi vakavissa sairauksissa ilman lääketieteellistä taudinmääritystä tai mahdollisuutta siihen.
Edellä mainitun mukaisesti toteutettuna, lakialoite onkin ehdottoman kannatettava. Ongelmaksi kuitenkin nousee se, että lain todellinen sisältö on jotain aivan muuta. Käytännössä sillä mahdollistetaan kaiken muun, kuin viralliseen hoitosuositukseen perustuvan hoidon estäminen.
Jo nykyiselläänkin vaarallisesti toimivien, virallisesta linjasta poikkeavien lääkärien työhön on mahdollisuus puuttua ja on puututtukin, niin ettei tiukennukselle pitäisi olla tarvetta. Kysymys kuuluukin: kuka tästä hyötyy ja mitä?
Ketkä vaihtoehtohoitoja käyttävät
Toinen kysymys on, että miksi ihmiset ylipäätään hakeutuvat vaihtoehtohoitojen pariin? Yleisin vastaus lienee, että virallinen hoito ei ole tuonut apua. Kyseessä siis täysivaltainen ihminen, joka haluaa panostaa kokonaisvaltaiseen terveyteensä. He ovat tietoisia ratkaisustaan ja sen mahdollisista seurauksista. Varsinkin mahdollisten seurauksien informoimisesta nykyinenkin järjestelmä huolehtii tehokkaasti.
Sairas ihminen, joka haluaa parantua, ei varmasti halua itselleen pahaa. Hän on mahdollisesti käynyt läpi liudan tutkimuksia ja kokeillut lääkehoitoa, jopa useita eri vaihtoehtoja, mitkä ovat olleet tuloksettomia. Hän haluaa etsiä itselleen parasta mahdollista ratkaisua, ja tähän hän ei valitettavasti saa apua. Hän saattaa siis olla jopa epätoivoinen jäädessään ilman apua. Jälleen kysymys: mikä tälläisen ihmisen ajaa epätoivoon?
Parastahan koko asiassa on se, että nämä vaihtoehtoisiin menetelmiin tukeutuneet ihmiset saavat kaipaamansa avun. Surullisinta taas se, että epäonnistuneista vaihtoehtohoidoista uutisoidaan isosti ja samaan aikaan virallisen suosituksen vastaava tuloksettomuus hiljaisesti hyväksytään. Raivostuttavaa taas on se, että vaihtoehtohoitojen vasta-argumentteina käytetään hopeavettä sekä mustaa salvaa, mikä on varsin tarkoituksenhakuista provosointia siinä, missä uskomushoito ja puoskarointi termien käyttäminenkin.
HUOM! En missään nimessä kyseenalaista suomalaista terveysosaamista, sillä se on huippua. Iso kiitos kaikille sen parissa työskenteleville. Toivoisin kuitenkin avarakatseisempaa näkemystä silloin, kun virallisin hoitomenetelmin ei ole ratkaisua olemassa. Usein kyseessä on elintapasairaudet, joiden nimikin jo mielestäni kertoo, missä on ongelman todellinen juurisyy. Ihmisillä, jotka haluavat parantua muuttamalla elintapojaan, tulisi olla siihen oikeus, sekä mahdollisuus saada kaikki mahdollinen apu.
Tämä ei ole ainoastaan kyseisen henkilön etu, vaan myös suomalaisen yhteiskunnan etu. Jo nykyisellään terveysmenojen kasvu on kestämätöntä ja vaikka rahaa olisikin, niin toimivien, sekä riittävien resurssien järjestäminen on haastavaa, kuten ”SoTen” ratkaisuyritykset ovat osoittaneet.
Tieteeseen ja tutkimukseen perustuvan suosituksen dilemma
Itsestäni tuntuu käsittämättömältä, että avoimessa, tieteeseen ja tutkimukseen vahvasti tukeutuvassa yhteiskunnassamme, ummistettaisiin silmämme lukemattomilta mahdollisuuksilta, mikä samalla rajaisi ihmisten terveyden vain tietyn näkemyksen omaavien käsiin.
Ongelmana on käytössämme olevien suositusten rajoittuneisuus. Samaa sairautta hoidetaan samoin metodein, eikä oteta huomioon yksilöllisyyttä. Se mikä toimii valtaosalle ei toimi kaikille. Taustalla voi olla geeniperimää, huono ruokavalio, vähäinen uni, stressiä, suolisto-ongelmia jne.
”Samaan muottiin valamisen” sijaan, olisi hvyä kuunnella ja etsiä avoimesti muitakin vaihtoehtoja.
Luotamme sokeasti viralliseen näkemykseen, ja suljemme kaikki muut mahdollisuudet pois. Tätä en voi käsittää; varsinkin, kun länsimainen lääketiede on monissa sairauksissa on neuvoton. Yksinkertaisena esimerkkinä tuki- ja liikuntaelinsairaudet, joissa valitettavan usein helpotetaan oireita lääkityksellä ja lopulta päädytään leikkaushoitoon, vaikka ongelma olisi poistettavissa yksinkertaisin keinoin (liikunta, lihashuolto, hieronta jne.).
Miksi me täällä Suomessa kuvittelemme olevamme viisaampia, kuin muut. Esimerkiksi Saksassa hyväksytään rinnakkaisia hoitomuotoja, kuten funktionaalisen lääketieteen käyttö. On myös olemassa tutkimusnäyttöä muun muassa ravinnon ja suolistobakteerien vaikutuksesta terveyteen, mutta niiden sijaan Suomessa turvaudutaan mieluummin lääkehoitoon – miksi?
Maailmasta löytyy tutkimuksiin perustuvaa tietoa vaihtoehtoisten hoitomuotojen tueksi. Tämä valtava ”terveyden aarrearkku” oltaisiin entistä tiukemmin rajaamassa pois lakialoitteen toteutumisen myötä. Itse toivoisin mahdollisimman kattavaa ja avointa ratkaisuvaihtoehtojen hakemista ilman, että niistä nousisi arvovaltakysymyksiä. Kyse on loppupeleissä kuitenkin meistä ihmisistä ja meidän terveydestämme. Oma terveys on henkilökohtainen asia, ja sen ylläpitäminen kaikin mahdollisin tulee kuulua perusoikeuksiin.